Julkinen liikenne ja omat jalat – Näin Luciana elää autotonta elämää

Lisännyt Whim • 19.05.2022

First ja last mile –ongelmat ovat kuuma keskustelunaihe liikkumispalveluiden piireissä. Niillä tarkoitetaan matkan ensimmäistä ja viimeistä etappia, jotka ilman omaa autoa voidaan kokea ongelmallisiksi, kun esimerkiksi bussipysäkiltä toimiston ovelle voi matkaa olla useampikin kortteli. Sähköpotkulautoja ja kaupunkipyöriä tarjoavissa kaupungeissa kaksipyöräisistä on ollut loistava apu ongelman ratkaisemisessa, ja ne ovat vähentäneet yksityisauton käyttöä ja saaneet matkustajat siirtymään julkisiin liikennevälineisiin.

Lucianalle julkinen liikenne on pitkään ollut vastaus autottoman elämän mahdollistamiseen. Joukkoliikenteen yhdistäminen mikromobiliteetin palveluihin kuten sähköpotkulautoihin ja pyöriin on tehnyt liikkumisesta entistä helpompaa.

“Vuonna 2015 muutin pois Brasiliasta ensin San Franciscoon, sitten New Yorkiin, sitten Barcelonaan. Hankkiuduin eroon autostani ennen muuttoa, ja kun palasin Brasiliaan vuonna 2020, en ostanut uutta.”

Seitsemän vuotta myöhemmin arkielämä ilman autoa sujuu ongelmitta. Luciana kävelee lähes kaikkialle ja pidemmille matkoille hän ottaa vuokra-auton tai lainaa perheenjäsenen tai ystävän autoa. Hän nauttii elämästä pikkukaupungissa lähellä São Pauloa, jonne hän matkustaa silloin tällöin käydäkseen toimistolla. Näiden matkojen aikana hän kuitenkin miettii usein tekisikö oma auto elämästä kaikesta huolimatta helpompaa.

“Päädyn aina samaan johtopäätökseen: liian kallista, ei sen arvoista. Pärjään oikein hyvin sillä mitä minulla jo on.”

Usein julkisen liikenteen käyttäminen on myös helpompaa kuin ajaminen liikenneruuhkassa, parkkipaikan löytäminen, siitä maksaminen, ja kotiin ajaminen yhtä pahassa ruuhkassa. Asuessaan San Franciscossa Lucianalla oli käytössään myös polkupyörä, mutta hän ei ole ostanut uutta muutettuaan takaisin Brasiliaan.

“Jos rehellisiä ollaan, pelkään turhan paljon pyöräilyä São Paulossa. San Franciscossa oli todella hyvät pyörätiet ja kokeilin myös sähköpotkulautoja pari kertaa. Mutta kävelen niin paljon mieluummin. Jos täytyy vuokrata auto tai ottaa taksi, näen ne ja kaikki muut vaihtoehdot helposti puhelimen sovelluksesta.”

Erilaiset liikkuminen palveluna –ratkaisut ovat vähentäneet yksityisauton käyttöä helpottamalla omanlaisten matkaketjujen tekemistä, mutta ne ovat myös tuoneet esiin kestävän kehityksen merkityksen liikenteessä. Kun kaikki löytyy yhdestä sovelluksesta, on paljon helpompi tehdä parempia ratkaisuja valitsemalla kestävä vaihtoehto, taksi tai yhteiskäyttöauto yksityisauton sijaan.

Lucianan käsitys kestävästä kehityksestä on kasvanut ajan myötä ja ulkomailla asumisen kautta hän on oppinut uusia tapoja auttaa ympäristöä, vähentää päästöjä ja puhdistaa ilmaa.

“Kotikaupungissani on paljon puita ja viheralueita, ja niillä on valtava merkitys ihmisten hyvinvoinnille!”

Lucianalle kestävä kehitys on pieniä asioita, kierrättämistä ja tietoisia valintoja.

“En halua omistaa tavaraa. Asuin vuosia eri kaupungeissa mukanani vain kaksi matkalaukkua enkä ole koskaan ollut onnellisempi. Pyrin ostamaan vain sen minkä käytän ja laitan kiertoon mitä en enää tarvitse.