Helsinki Seagullsin sentterille Tuukka Kotille Whim Weekend -tilaus on täydellinen vaihtoehto auton omistamiselle.

Kotti otti Whim Weekendin käyttöön hetkeä ennen juhannusta. Hän tuli vaimonsa kanssa siihen tulokseen, että vaimo jää tuoreimman puolivuotiaan tulokkaan kanssa juhannusreissusta kotiin.

”3-vuotiaan poikani kanssa sen sijaan suuntasimme isäni vanhaan kotipaikkaan Viialaan sukuloimaan. Espoon Sixt-autovuokraamoon Veho Olariin pääsee meiltä kotoa kätevästi bussilla. Auton hakeminen sujui tosi iisisti, ja sen jälkeen teimme vielä koukkauksen kodin kautta ja kävimme hakemassa isompia tarvikkeita pikkumiehelle.”

Kotin perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kaksi lasta. Näin ollen arki on kiireistä ja tilanteet elävät.

”Viikonloppumenoja ei tule sovittua kovinkaan aikaisin etukäteen, joten Weekend tuo mukavasti joustoa. Kesällä treenaan maanantaista perjantaihin, joten meidän perheen menot suuntautuvat aina viikonlopuille. ”

Kotti on jutellut Whim Weekendistä myös kavereidensa kanssa.

”Moni on ollut sitä mieltä, että Weekendin viikonlopun vuokra-autot ovat pääkaupunkiseutulaiselle täydellinen vaihtoehto, varsinkin kesälle. Kesällä tulee reissattua, mutta muuten suurimmassa osassa pääkaupunkiseutua ei tarvitse autoa.”

Seuraavaksi vuokra-auton nokka näyttää Kotin perheellä kohti Forssaa ja lasten mummulaa. Turvallista matkaa!

 

Share