Deloitten Technology Fast 50 -ohjelma listasi jälleen Suomen nopeimmin kasvaneet teknologiayritykset. MaaS Global sijoittui listalla neljänneksi. 

– Globaalin maas-markkinan kasvu on siivittänyt menestystämme, ja älykkään liikkumisen ratkaisuille on kysyntää niin meillä kuin maailmalla. On hienoa nousta samalle listalle Suomen suurimpien teknologiayritysten kanssa, kertoo MaaS Globalin perustaja ja toimitusjohtaja Sampo Hietanen

Deloitten Technology Fast 50 Finland -ohjelma listaa vuosittain 50 nopeimmin kasvanutta teknologiayritystä Suomessa. Vuonna 2015 perustettu MaaS Global osallistui listaukseen ensimmäistä kertaa ja nousi heti neljännelle sijalle. Listauksessa kasvun mittarina käytetään liikevaihdon kasvua vuosien 2015–2018 aikana.

Technology Fast 50 on Deloitten globaali ohjelma, jota toteutetaan useassa maassa. Listaus kattaa teknologiateollisuuden toimialoista ohjelmistot, laitteistot, viestinnän, median, clean techin ja biotieteet. Suomessa ohjelma toteutettiin tänä vuonna 14. kertaa.  

– Teknologia-ala on elintärkeä suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, ja kasvuyrityksillä on keskeinen rooli sen uudistumisen ja tulevaisuuden kannalta. Technology Fast 50 -ohjelmalla haluamme nostaa esille alan menestyksekkäitä kasvuyrityksiä ja antaa tukea ja tunnustusta suomalaiselle kasvuyrittäjyydelle, sanoo Deloitten asiakkuusjohtaja Lauri Byckling.

 

Lisätietoja:
Veera Aalto, viestintäpäällikkö, MaaS Global
+358 40 7427379
press@whimapp.com

 

Technology Fast 50 -ohjelma
Deloitten Technology Fast 50 -ohjelma listaa 50 nopeimmin kasvanutta teknologiayritystä Suomessa pohjautuen yritysten virallisiin tilinpäätöstietoihin. Listasijoitukset perustuvat yrityksen liikevaihdon kasvuun neljän viime vuoden aikana (2015–2018), näin ollen kilpailu ei mittaa nykyistä taloudellista suorituskykyä tai kannattavuutta. Technology Fast 50 -listalle yltäneillä teknologiayrityksillä on täytynyt olla liiketoimintaa vähintään 4 vuotta, ensimmäisen vuoden liikevaihdon on oltava vähintään 50 000 euroa, ja neljännen vuoden liikevaihdon on oltava vähintään 800 000 euroa. Yritykset voivat olla joko julkisia tai yksityisiä yrityksiä, mutta yrityksen ja sen emoyhtiön on oltava rekisteröityjä Suomessa. Ohjelma toteutetaan tänä vuonna yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Business Tampereen kanssa.
Lisätietoja ohjelmasta: www.deloitte.fi

Share