Ihmisten liikkumistottumukset ja -tarpeet ovat muuttuneet koronaepidemian aiheuttaman poikkeusajan myötä radikaalisti. Vaikka monilla on mahdollisuus tehdä etätöitä, on paikasta toiseen liikkuminen silti välttämätöntä. Aikaisemmin käytössä olleet kulkuvälineet ja reitit eivät kuitenkaan välttämättä ole tällä hetkellä parhaita vaihtoehtoja vaan ihmisille on tullut tarve tutkia muita ratkaisuja.

Olemme omalta osaltamme halunneet olla tukemassa ihmisten muuttunutta arkea tarjoamalla muun muassa kaupunkipyöräkauden edullisemmin kuin kukaan muu, kehittämällä uuden Whim Flex -kausitilauksen autoa tarvitseville sekä tarjoamalla poikkeustilan jälkeisestä Whim Urban 30 -kausitilauksesta -50% alennuksen heille, joiden on täytynyt jättää HSL:n 30 päivän kausilippu tauolle. 

Kaupunkipyöräkausi aloitettiin tänä keväänä poikkeuksellisen aikaisin, sillä kaupunkipyörät ovat tällä hetkellä turvallisempi vaihtoehto välttämättömien matkojen tekemiseen. Aloitimme yhteistyön Smartumin ja ePassin kanssa mahdollistaaksemme myös työmatkaedun hyödyntämisen. Kaupunkipyörät sisältyvät kaikkiin Whim-kausitilauksiin ja kaupunkipyöräkausi on nyt ensimmäistä kertaa ostettavissa myös erikseen. Kaupunkipyöräkausi on ostettavissa Whimin kautta vain 24,90 eurolla. 

“Kaltaisemme MaaS-toimijan etu on se, että meillä on mahdollisuus toimia poikkeustilanteissa joustavasti yhteistyökumppaneidemme kanssa ja luoda kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivia palveluita. Tämän mittaluokan kriiseissä ei yksittäisillä toimijoilla ole välttämättä tarpeeksi mahdollisuuksia, vaan oikeat tulokset on saavutettavissa ainoastaan toimijoiden välisellä yhteistyöllä”, kommentoi MaaS Globalin Suomen maajohtaja Jarkko Jaakkola

Vuokra-autopalveluiden kysyntä on kasvanut poikkeustilasta johtuen huomattavasti. Uusi Whim Flex -kausitilaus antaa mahdollisuuden joustavaan autonvuokraukseen ilman pitkiä sitoumuksia ja kalliita omavastuita. Yhteistyössä Sixt-autovuokraamon kanssa rakennettu kausitilaus tarjoaa kätevän ja turvallisen vaihtoehdon välttämättömille matkoille, kuten töissä tai ruokakaupassa käymiseen.

Julkisen liikenteen käyttö on vähentynyt huomattavasti ja monelta on jäänyt HSL:n kausilippu käyttämättä. Teemme kaikkemme, jotta poikkeustilan jälkeen mahdollisimman moni palaisi julkisen liikenteen käyttäjäksi ja tarjoamme arjen normalisoiduttua ensimmäisestä Whim Urban 30 -kausitilauksesta -50%. Whim Urban 30 -kausitilaus sisältää julkisen liikenteen kausilipun lisäksi suositut 10 euron taksit, kaupunkipyörät, edulliset vuokra-autot sekä TIER-sähköpotkulaudat erikseen maksettuna. 

 

Share